tiistai 28. huhtikuuta 2015

Victoria ja Madeleine

Esittelen teille meidän prinsessat, joiden tulee saada prinsessojen nimetkin. Blue merle pentu on Victoria ja tricolour on Madeleine.

En ole malttanut  tulla vielä kirjoittelemaan enempi tänne ja nytkin vain pikaisesti kerron kuulumisia.

Pennuilla on kaikki hienosti, kasvavat kovaa vauhtia ja ovat virkeitä ja aivan ihania pieniä. Bella on voinut hyvin ja on todella huolehtiva ja hyvä äiti lapsosilleen. Hieman meinaa maito pakkautua yhden matalan nisän lohdalla, josta pennut eivät saa imuotetta, mutta olen sitä hieman hieronut, lämmittänyt ja lypsänyt vähäsen pois ettei vaan pääse tulehtumaan.

Tässäpä lopuksi sitten kuvia...

Synttäripäivän iltana mammaa vähän väsyttää ja pienet tankkaa maitoa.

<3 <3

Mamman kainalossa on niin lämmintä.







lauantai 25. huhtikuuta 2015

Kaksi prinsessaa ja enkeliprinsessa

Iltapäivällä syntyi kaksi elävää ja yksi kuollut narttu, jonka istukka irtosi ilmeisesti liian varhain. Iloitaan nyt elossa olevista, jotka on trikki ja merle väriset.  Kolme onnellista nukkuu pentulaatikossa. Bella on ihana äiti ja pennut suloisia <3

Uneton yö...

Tästä taitaa tulla melkoisen uneton yö, jännittää niin ettei unta saa. Tilanne etenee rauhassa, Bella petailee välillä ja välillä nukkuu hetken. Ei vaikuta vielä kamalan kipeältä vaikka koirahan on hyvä peittämään kipuaan. Ei tosin läähätä tai vapise, huokailee välillä syvään.


Siellä se tuleva mamma ihmettelee, mitä siellä valokuvaat nyt...


perjantai 24. huhtikuuta 2015

Lämmöt laski

Bellalta mittailtu nyt lukemia 36,9-37,1 eli ne romahti nyt sitten ja jännitys tässä talossa on huipussaan! Ehkäpä ensi yönä meillä synnytetään!

Ihmettelin, kun Bella ei viihtynyt ulkona ollenkaan ja lihapullakaan ei maistunut, mittasinpa lämmön ja ehkä se selittää jotain...

Nyt vielä enemmän niitä peukkuja ylös! Toivotaan, että kaikki menee hyvin!

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Ei uutta...

Vielä ei ole täällä tapahtunut lämmön laskua eikä muutakaan mullistavaa. Odottelemme siis vielä kaikessa rauhassa tulevaa synnytystä. Bellan mahasta tulee niin napakoita potkuja, ihania <3

Minua on alkanut jännittää kyllä, kun päivät etenevät, pitäkää peukkuja, että kaikki sujuu hyvin.

Tänään siis ensimmäisestä astutuksesta 60vrk ja viimeisestä 56vrk.


maanantai 20. huhtikuuta 2015

Kuvia

Bella rentoilee <3


Seuraavissa masua lähitarkastelussa, on se pyöristynyt mukavasti. Enää ei ehkä montaa päivää ehdi masu paisua...



Karvat on harventuneet reilusti.


Rakas karvakorva <3



sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Aamujumpat

Tuolta voi käydä katsomassa Bellan masun aamujumppaa: http://youtu.be/bERbWxXTyZo

*Olin laittanut videon epähuomiossa yksityiseksi, mutta nyt on julkinen.