lauantai 16. toukokuuta 2015

Prinsessat kolme viikkoa

Prinsessat ne kasvaa  ja kehittyy nopeasti. Nyt jo painitaan ja leikitään se aika mitä nyt hereillä jaksavat olla, sitten taas syödään ja nukutaan. Huomenna aloitellaan sitten maistelemaan muutakin kuin sitä mamman hyvää maitoa, jolla on hyvin kasvettu tähän saakka.

Victoria "Wilma"


Madeleine


maanantai 11. toukokuuta 2015

Eilen juhlittiin äitienpäivää ja pitihän Bella mamman saada aamiainen vuoteeseen myös, tein sydämen muotoisen hyytelön ja ympärillä nappulat ja raejuustoa :)
Pentujakin kiinnosti Bellan aamiainen, tai sitten yrittivät toivottaa hyvää äitienpäivää :)


Pennut ovat alkaneet valvoa hieman, istuvat hetken ja silmätkin aukesivat, merletytön silmät ovat selvästi vaaleamman siniset kuin trikin, joten saa nähdä jäävätkö sinisiksi. Niissä sinisilmissä on oma viehätyksensä, mutta ei sillä väliä minkä väriset kunhan olisivat terveet.

Lopuksi kuvia tältä aamulta, ei muuten ole helppoa saada hyviä kuvia pennuista, jotka heiluu ja huojuu koko ajan ;)





tiistai 5. toukokuuta 2015

Kuulumisia.

Pikkupallerot kasvaa kovaa vauhtia. Alle viikon ikäisinä tuplasivat syntymäpainonsa. Silmäluomet jo liikkuvat hieman, ei taida enää mennä kauaa, kun saa katsoa pieniä silmiin. Huomaa, miten pienet kehittyvät, voimat tassuissa ja niskassa ovat selvästi kasvaneet ja äänenvoimakkuus on suurempi silloin, kun nälkä yllättää. Punnitseminen vaatii oikean ajoituksen jos meinaa, että pentu pysyy myös vaakalla sen ajan. Pian sitä vilskettä riittää, kun nuo kaksi saa silmät auki ja jalat alleen <3

Aikomuksenammehan oli jättää kotiin kasvamaan narttupentu ja nyt niitä on tässä kaksi ihanaa joista tuo merle olisi jäämässä tänne kasvamaan. Trikille on ollut kyselyjä, mutta jos vielä löytyy kiinnostuneita niin minuun saa ottaa yhteyttä vaikka sähköpostilla: mervi_saastamoinen@hotmail.com
Haluan valita pennulle parhaan mahdollisen kodin, haluan tutustua ennen kuin lupaan pentua kenellekään. Toivon, että tulevassa kodissa pentu saisi elää koko loppuelämänsä täysipainoista koiran elämää, harrastaen ehkä jotain, ei välttämättä mitään virallisia, mutta mielestäni on tärkeää, että sheltti saa käyttää aivojaan kivan touhun merkeissä. Olisi kiva jos pentua käytettäisiin myöhemmin parissa näyttelyssä ja virallisissa terveystutkimuksissa sitten, kun sen aika on. Eräs tärkeä seikka on se, että tahtoisin kuulla pennusta vielä luovutuksen jälkeenkin, olisi mukava olla vielä osa pennun elämää myöhemminkin, kuulla kuulumisia, nähdä kuvia ja tavata myöhemminkin.
Tässä vielä linkki vanhempien tietoihin: http://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoE=FI56479/12&ReknoI=FIN50468/07

Kuvia tietysti vielä...

Masut täynnä mamman lämmössä.

Bella hoitaa tyrttäriään.



tiistai 28. huhtikuuta 2015

Victoria ja Madeleine

Esittelen teille meidän prinsessat, joiden tulee saada prinsessojen nimetkin. Blue merle pentu on Victoria ja tricolour on Madeleine.

En ole malttanut  tulla vielä kirjoittelemaan enempi tänne ja nytkin vain pikaisesti kerron kuulumisia.

Pennuilla on kaikki hienosti, kasvavat kovaa vauhtia ja ovat virkeitä ja aivan ihania pieniä. Bella on voinut hyvin ja on todella huolehtiva ja hyvä äiti lapsosilleen. Hieman meinaa maito pakkautua yhden matalan nisän lohdalla, josta pennut eivät saa imuotetta, mutta olen sitä hieman hieronut, lämmittänyt ja lypsänyt vähäsen pois ettei vaan pääse tulehtumaan.

Tässäpä lopuksi sitten kuvia...

Synttäripäivän iltana mammaa vähän väsyttää ja pienet tankkaa maitoa.

<3 <3

Mamman kainalossa on niin lämmintä.







lauantai 25. huhtikuuta 2015

Kaksi prinsessaa ja enkeliprinsessa

Iltapäivällä syntyi kaksi elävää ja yksi kuollut narttu, jonka istukka irtosi ilmeisesti liian varhain. Iloitaan nyt elossa olevista, jotka on trikki ja merle väriset.  Kolme onnellista nukkuu pentulaatikossa. Bella on ihana äiti ja pennut suloisia <3

Uneton yö...

Tästä taitaa tulla melkoisen uneton yö, jännittää niin ettei unta saa. Tilanne etenee rauhassa, Bella petailee välillä ja välillä nukkuu hetken. Ei vaikuta vielä kamalan kipeältä vaikka koirahan on hyvä peittämään kipuaan. Ei tosin läähätä tai vapise, huokailee välillä syvään.


Siellä se tuleva mamma ihmettelee, mitä siellä valokuvaat nyt...


perjantai 24. huhtikuuta 2015

Lämmöt laski

Bellalta mittailtu nyt lukemia 36,9-37,1 eli ne romahti nyt sitten ja jännitys tässä talossa on huipussaan! Ehkäpä ensi yönä meillä synnytetään!

Ihmettelin, kun Bella ei viihtynyt ulkona ollenkaan ja lihapullakaan ei maistunut, mittasinpa lämmön ja ehkä se selittää jotain...

Nyt vielä enemmän niitä peukkuja ylös! Toivotaan, että kaikki menee hyvin!